Yhdysvallat lopetti mRNA-rokotetutkimuksen rahoituksen – väärät väitteet rokotteista leviävät somessa

Sen jälkeen kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump nimitti tunnetun rokoteskeptikko Robert F. Kennedy Jr:n terveysministeriksi helmikuussa 2025, tämä on julistanut useita merkittäviä linjamuutoksia ministeriössään. Elokuun alussa hän ilmoitti, että valtion rahoitus mRNA-rokotteiden kehitykselle lopetettaisiin, ja väitti, että kyseisistä rokotteista on enemmän haittaa kuin hyötyä ja että ne edesauttavat hengitystievirusten mutaatioita. Väitteet levisivät myös suomalaisessa sosiaalisessa mediassa. Kansanterveyden asiantuntijat kritisoivat kuitenkin voimakkaasti terveysministerin väitteitä. Asiantuntijat kertoivat AFP:lle, että rokotteet ovat pelastaneet miljoonia henkiä ja että ei ole todisteita, että ne edesauttaisivat uusien virusvarianttien kehittymistä.

"Taas yksi COVID-19:iin liittyvä 'salaliittoteoria' on käynyt toteen", alkaa suomenkielinen Facebook-päivitys, joka julkaistiin 9.8.2025 ja jota on jaettu yli sata kertaa sen jälkeen. Siinä kerrotaan, kuinka Robert F. Kennedy Jr:n johtaman terveysministeriön alainen BARDA-lääkekehitysvirasto perui 22 sopimusta mRNA-rokotteiden kehittämiseksi. "RFK Jr. on nostanut esiin huolestuttavat tiedot siitä, että rokottaminen oli vaarallisempaa kuin itse COVID-19", päivityksessä sanotaan. Siinä viitataan myös Steven Hatfilliin, yhdysvaltalaiseen patologiin ja biologisten aseiden asiantuntijaan, joka ajoi hydroksiklorokiiniä hoitomuotona koronatautiin toimiessaan neuvonantajana Trumpin ensimmäisessä hallinnossa, vaikka lääkkeen vaikuttavuudesta oli heikosti näyttöä. Päivityksessä sanotaan lopuksi, että Kennedyn väitteet herättävät "vakavia kysymyksiä tiedeyhteisön ja terveysviranomaisten arvioista mRNA-rokotteiden riskeistä ja hyödyistä".

Päivityksessä on linkki The Vigilant Fox -tilin viestiketjuun X:ssä. AFP on tarkistanut tilin väitteitä useita kertoja aiemmin. Viestiketjussa esitetään samoja väitteitä kuin suomenkielisessä päivityksessä, ja siinä on myös videoita, joilla Kennedy ja Hatfill puhuvat mRNA-rokotteita vastaan, sekä väitettyjä todisteita heidän väitteilleen.

Suomeksi väitteet levisivät Facebookin lisäksi X:ssä.

Image
Kuvakaappaus epätosia väitteitä esittävästä päivityksestä (otettu 18.8.2025)

Yhdysvaltain terveysministeriö ilmoitti 5.8.2025, että se käynnistää "koordinoidun mRNA-rokotteiden kehitystoimintansa lopettamisen" BARDA:ssa. Aiemmin kesällä Kennedy erotti kaikki rokoteasiantuntijat keskeisestä neuvoa-antavasta komiteasta ja korvasi heidät uusilla jäsenillä, joista useat ovat rokotekriitikkoja.

Kennedy on aiemmin levittänyt vääriksi osoitettuja väitteitä rokotteista ja autismista, ja hän on myös johtanut aktivistiryhmää, joka ajoi koronarokotteisiin liittyvää disinformaatiota.

Toisin kuin perinteiset rokotteet mRNA-rokotteet eivät sisällä heikennettyä virusta tai sen osia vaan ohjeet viruksen piikkiproteiinin tuottamiseksi. Piikkiproteiini viittaa koronaviruksen osaan, jonka avulla virus kiinnittyy ihmisen terveisiin soluihin. Rokotuksen seurauksena lihassolut pistokohdassa tuottavat piikkiproteiinia, jonka elimistön puolustusjärjestelmä tunnistaa vieraaksi aineeksi ja alkaa tuottaa vasta-aineita sitä vastaan. Tämän ansiosta puolustusjärjestelmä pystyy hyökkäämään oikeaa virusta vastaan tartunnan sattuessa.

Kansanterveyden asiantuntijat ovat tuominneet jyrkästi ministeriön päätöksen lopettaa mRNA-rokotekehityksen rahoitus ja varoittaneet sen vahingoittavan Yhdysvaltain kykyä reagoida tuleviin pandemioihin. Asiantuntijat kertoivat AFP:lle, ettei ole näyttöä, että rokotteet johtaisivat virusmutaatioihin. Sen sijaan ne ovat pelastaneet miljoonia henkiä, ja vakavat haittavaikutukset ovat harvinaisia.

mRNA-rokotteet eivät aiheuta virusmutaatioita

Kennedyn "huolestuttavat tiedot", joihin suomenkielisessä päivityksessä viitataan, tulevat Yhdysvaltain terveysministeriön 6.8.2025 julkaistulta videolta, jolla Kennedy puhuu päätöksestä lopettaa rahoitus (arkistoitu versio)

Siinä hän väittää, että mRNA-rokotteet aiheuttavat enemmän haittaa kuin hyötyä, koska ne edesauttavat virusten muuntumista, ja että ne eivät toimi hyvin ylähengitysteiden viruksia vastaan. "mRNA koodaa vain pientä osaa viruksen proteiineista, yleensä yhtä antigeenia. Yksi mutaatio riittää tekemään rokotteesta tehottoman", hän väittää. Hän mainitsee oikeasti olemassa olevan prosessin, jossa kahden erityyppisen viruksen, esimerkiksi influenssaviruksen, välillä tapahtuu geenienvaihtoa ja syntyy uudentyyppinen virus ("antigenic shift"). Kennedy kuitenkin esittää virheellisesti, että rokotteet aiheuttavat mutaatioita ja pidentävät sen vuoksi pandemioita.

Asiantuntijat sanoivat, että mRNA-rokotteisiin ei liity tällaista riskiä.

Ylilääkäri Hanna Nohynek Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) terveysuhkien torjunta -yksiköstä kertoi AFP:lle 13.8.2025, että valtaosa hengitysteiden viruksista mutatoituu: "Siihen vaikuttavat itse virusten rakenne sekä evolutiivinen paine eli kuinka paljon vastustuskykyä isäntäeläimessä eli ihmisessä on." Esimerkiksi influenssa- ja koronavirukset mutatoituvat hyvinkin nopeasti, kun taas mutaatiot RSV:ssä (respiratory syncytial virus) tai tuhkarokossa tapahtuvat hyvin hitaasti, hän sanoi. 

Koronatautia aiheuttava virus "muuntuu riippumatta siitä, onko jollakin rokotteesta saatu immuniteetti vai hybridi-immuniteetti (rokote ja infektio) vai infektion kautta saatu immuniteetti", immunologian professori Sheena Cruickshank Manchesterin yliopistosta Britanniassa sanoi AFP:lle 14.8.2025.

Hänen mukaansa Kennedyn väite "on harhaanjohtava ja epätosi". Yksi mRNA-rokotteiden suurimmista eduista on, että ne voivat kohdistua useampaan kuin yhteen taudinaiheuttajan osaan, hän sanoi. "Tämä on korvaamatonta, kun kyse on taudinaiheuttajista, jotka voivat muuntua nopeasti (kuten influenssa tai covid), tai suojautumisesta useampaa kuin yhtä taudinaiheuttajaa vastaan, esimerkiksi kun kohteena on influenssa ja covid samanaikaisesti", hän sanoi.

Myös Philadelphian lastensairaalan rokotekoulutuskeskuksen johtaja Paul Offit käsitteli Kennedyn väitteitä 12.8.2025 julkaistussa uutiskirjeessään Substackissa (arkistoitu versio). Hänen mukaansa koronatautia aiheuttavan viruksen, sars-CoV-2:n, Wuhan-1-kanta ei ollut sama kuin Kiinasta lähtenyt, tartuttavampi D614G-variantti. Sen korvasi myöhemmin alfavariantti, jonka puolestaan korvasi deltavariantti. "Kaikki nämä muutokset tapahtuivat, ennen kuin mRNA-koronarokotteet olivat saatavilla", Offit kirjoittaa. "Lisäksi olemme pysyneet omikronvariantin aikakaudella marraskuusta 2021 lähtien."

Offit huomauttaa, että alatyyppien geenienvaihtoon viittaavaa "antigenic shift" -termiä käytetään yleensä influenssaviruksesta ja että se ei sovellu sars-CoV-2:een koronaviruksen toisenlaisen rakenteen vuoksi. Jos sars-CoV-2:lle tapahtuisi tällainen muutos, "koko maailma olisi virukselle jälleen täysin altis ja olisimme täsmälleen samassa pisteessä kuin vuoden 2019 lopulla. Kuulostaa pelottavalta. Täyttä hölynpölyä", hän kirjoittaa.

Image
Robert F. Kennedy Jr. Valkoisessa talossa Washington D.C:ssä 30.7.2025 (AFP / Jim WATSON)

"Erinomainen turvallisuusprofiili"

Hatfill and Kennedy väittävät myös, että mRNA-rokotteet aiheuttavat enemmän haittaa kuin hyötyä.

Hatfill, joka toimii terveysministeriön erikoisneuvonantajana, esitti väitteensä haastattelussa Steve Bannonin War Room -podcastissa. Bannon on Trumpin entinen kampanjapäällikkö, joka on levittänyt disinformaatiota myös aiemmin.

Haastattelusta julkaistiin pätkiä The Vigilant Foxin viestiketjussa X:ssä. Hatfill sanoo: "Itse asiassa oli vaarallisempaa ottaa rokote kuin saada covid-19 ja joutua sairaalaan."

Kennedy esittää laajemman väitteen puhuessaan sekä koronaviruksesta että influenssasta: "Tarkasteltuaan tiedettä ja konsultoituaan johtavia asiantuntijoita NIH:ssa ja FDA:ssa terveysministeriö on päättänyt, että mRNA-teknologia aiheuttaa enemmän riskejä kuin hyötyjä näiden hengitystievirusten yhteydessä." National Institutes of Health (NIH) on Yhdysvaltain liittovaltion virasto, joka tekee ja tukee lääketieteellistä tutkimusta, kun taas Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA tarkkailee lääketieteellisten tuotteiden ja elintarvikkeiden turvallisuutta.

Cruickshank Manchesterin yliopistosta sanoi, että "todisteet eivät tue" näitä väitteitä.

Hän kommentoi Hatfillin väitettä, että on vaarallisempaa ottaa mRNA-rokote kuin joutua sairaalaan covid-19:n vuoksi kertomalla, että ennen rokotteiden kehitystä covid-19 oli "erittäin vaarallinen tauti, joka aiheutti vakavia tautitapauksia ja kuolemaa", kuten sairaalahoitoa vaativien tapausten ja ylikuolleisuuden lisääntyminen osoitti.

Covid-19 tappoi yli 1,8 miljoonaa ihmistä maailmanlaajuisesti ennen vuoden 2020 loppua. Maailman terveysjärjestö WHO tosin arvioi, että pandemia aiheutti vähintään kolme miljoona ylimääräistä kuolemaa vuonna 2020. Jälkimmäiseen lukuun on laskettu mukaan varmennettujen kuolemantapausten lisäksi covid-19:stä johtuvat kuolemat, joita ei diagnosoitu tai raportoitu oikein, sekä kriisiolosuhteista muuten johtuneet kuolemat (arkistoitu versio).

"Rokotteet olivat hyvin turvallisia, ja niillä on erinomainen turvallisuusprofiili", Cruickshank sanoi. "Niillä voi kuitenkin olla haittavaikutuksia kuten kaikilla lääkkeillä."

Hän mainitsi sydänlihastulehduksen ja sydänpussitulehduksen yksinä mRNA-koronarokotteiden tunnetuimpina haittavaikutuksina. Tapauksia oli yleisellä tasolla yksi miljoonaa rokoteannosta kohden, ja niitä ilmeni erityisesti 16–29-vuotiailla miehillä. Cruickshank lisäsi, että 12–15-vuotiailla pojilla riski oli alle 0,5 tapausta miljoonaa rokoteannosta kohden ja että muilla ikäryhmillä ja naisilla riski on "tätä paljon, paljon pienempi".

Ennen kaikkea sydänpussitulehduksen riski rokotuksen jälkeen on pienempi kuin koronatartunnan jälkeen. 

"Sydänpussitulehdus ei ole ainoastaan yleisempi sars-CoV-2:n jälkeen, mutta se on yleensä myös paljon vakavampi", Cruickshank sanoi. Sydänpussitulehdus rokotteen jälkeen sen sijaan on suhteellisen lievä eikä usein vaadi hoitoa tai paranee ei-steroidaalisilla tulehduskipulääkkeillä, kuten ibuprofeenilla, hän sanoi. "Vain 2 % muutenkin pienestä osasta ihmisiä, jotka saavat mRNA-rokotteesta johtuvan sydänpussitulehduksen, saattavat joutua sairaalaan, ja melkein kaikki paranevat täysin viikossa, ehkä kahdessa."

Offit Philadelphian lastensairaalasta kirjoittaa uutiskirjeessään mRNA-rokotteisiin liittyvistä harvinaisista sydänpussitulehduksista, että "koronarokotuksen hyödyt ovat selvästi ja dramaattisesti sen häviävän pieniä riskejä suuremmat".

Yhdysvaltain tautikeskus CDC:n vuonna 2022 julkaisemassa tutkimuksessa havaittiin, että mRNA-koronarokotteet vähensivät 90 %:lla koronatautiin liittyvän invasiivisen mekaanisen ventilaation (hengityksen avustaminen keinoilmatien kautta) tai kuoleman riskiä (arkistoitu versio). Lisäksi kokeellisen lääketieteen professori Peter Openshaw Imperial Collegesta viittasi Airfinity-tautiennusteyrityksen vuonna 2022 tekemään analyysiin (arkistoitu versio). Sen mallinnus osoitti, että Pfizerin mRNA-rokote pelasti 5,9 miljoonaa henkeä ja Modernan 1,7 miljoonaa maailmanlaajuisesti ensimmäisen rokotusvuoden aikana. Openshaw kommentoi Kennedyn väitteitä brittiläiselle Science Media Centrelle, joka kerää asiantuntijakommentteja ajankohtaisista aiheista.

Kennedy ei mainitse väitteilleen todisteita terveysministeriön videolla, mutta ministeriö päivitti tiedotteensa myöhemmin ja lisäsi siihen linkin 181-sivuiseen listaan väitetyistä todisteista mRNA-rokotteiden haitoista. Sivu, jolla lista on, päivitettiin viimeksi 1.7.2025, yli kuukausi ennen ministeriön päätöksen julkaisemista. 

Sivulla sanotaan, että lista on koottu alun perin koronarokotteiden väitettyjä vaaroja käsittelevää kirjaa varten, eli sitä ei ole laadittu varta vasten terveysministeriölle. Listan laatijoiden joukossa on henkilöitä, kuten Peter McCullough, Harvey Risch ja James Thorp, joiden väitteitä koronarokotteista ja pandemiasta AFP ja muut faktantarkistusjärjestöt ovat osoittaneet vääriksi aiemmin.

Nohynekin mukaan kyseessä on "hyvin selekoitu denialistien ja skeptikkojen lista".

Lupaavia tuloksia uusista mRNA-rokotteista

mRNA-rokotteita kehitettiin Yhdysvalloissa covid-19:n lisäksi myös muita tauteja, kuten influenssaa ja lintuinfluenssaa, vastaan, ja niistä saatiin lupaavia alustavia tuloksia, ennen kuin Kennedy lopetti rokotteiden kehityksen ja väitti niiden haittojen olevan hyötyjä suuremmat hengitystievirusten yhteydessä.

Cruickshank mainitsi esimerkkinä tutkimukset mRNA-rokotteista, joissa yksi rokote voisi suojata sekä covid-19:ä että influenssaa vastaan.

"Tämä onnistui kliinisissä tutkimuksissa, joissa oli muihin rokotteisiin verrattavia immuunivasteita sars-CoV-2:een ja tehokkaampia vasteita influenssa A:han", hän sanoi ja lisäsi, että influenssa B:n vasteet eivät olleet yhtä hyviä ja että niitä kehitettiin uudelleen.

Lisäksi tutkijat ovat arvioineet kliinisesti mRNA-rokotetta RSV:tä vastaan. Sen on osoitettu olevan turvallinen ja tehokas 65–79-vuotiailla, kuten vuonna 2024 ilmestyneessä tutkimuksessa kerrotaan (arkistoitu versio). "Se on nyt hyväksytty käyttöön ikääntyneillä Britanniassa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa", Cruickshank sanoi, mutta huomautti, ettei ollut varma, lopetetaanko se nyt Yhdysvalloissa.

Lisää AFP:n rokotteita käsitteleviä faktantarkistuksia on luettavissa suomeksi täällä.

Ehdota meille faktantarkistusta.

Ota yhteyttä