Hantavirusepidemia on nostanut esiin vanhoja väitteitä ennalta suunnitelluista pandemioista

Risteilyalus MV Hondiuksella puhjennut hantavirusepidemia on nostanut esiin koronapandemian aikaisia salaliittoteorioita sosiaalisessa mediassa. Suomenkielisissä päivityksissä toukokuun 2026 alussa levinneen viraalin väitteen mukaan epidemia oli ennalta suunniteltu, sillä tautiin on rokote valmiina. Päivityksissä esitettiin todisteena patenttihakemus rokotteelle. Yksi patenttihakemuksessa nimetyistä tutkijoista kuitenkin kertoi AFP:lle, että kyseessä on rokote, joka ei 21.5.2026 ollut valmis käytettäväksi ihmisillä. Asiantuntijoiden mukaan on epätodennäköistä, että hantavirusepidemia johtaa maailmanlaajuiseen pandemiaan.

"Hantavirusrokote jo patentoitu ja nyt kun media alkaa rummuttaa 'uutta uhkaa', niin mRNA-piikki on tietenkin valmiina lähtöviivalle", sanotaan suomenkielisessä, 8.5.2026 julkaistussa ja yli 800 kertaa jaetussa Facebook-päivityksessä. Siinä viitataan Maailman terveysjärjestö WHO:n pandemiasopimukseen, jonka tarkoituksena on edistää pandemioiden ehkäisyä ja niihin varautumista ja joka hyväksyttiin WHO:n yleiskokokouksessa 20.5.2025. Väitteiden mukaan sopimuksen ja väitetyn hantavirusrokotepatentin ajoitus on epäilyttävä. "Näin täydellistä ajoitusta näkee yleensä vain Hollywood-käsikirjoituksissa", päivityksessä sanotaan. "Tervetuloa PlanDemia 2.0:aan. Samat nimet krediiteissä, sama juoni, uusi virus."

Päivityksessä on kuva yhdysvaltalaisesta patenttihakemuksesta "mRNA-rokotteille hantaviresta [sic] vastaan". Julkaisupäiväksi on merkitty 24.4.2025.

Image
Kuvakaappaus epätosia väitteitä esittävästä Facebook-päivityksestä (otettu 20.5.2026; punainen ruksi AFP:n lisäämä)

Väitteet levisivät suomeksi myös X:ssä. Siellä viitattiin entisen brittikansanedustaja Andrew Bridgenin päivitykseen. Bridgen erotettiin silloin vallassa olleesta konservatiivipuolueesta vuonna 2023 sen jälkeen, kun hän levitti harhaanjohtavia väitteitä koronarokotteista ja rikkoi lobbaussääntöjä.

"Plandemia" viittaa koronapandemian aikaiseen salaliittoteoriaan, jonka mukaan pandemia oli ennalta suunniteltu. AFP on osoittanut aiemmin vääriksi useita tähän liittyviä väitteitä.

Väitteet levisivät sen jälkeen, kun WHO:lle tiedotettiin hantavirusepidemiasta MV Hondius -risteilyaluksella 2.5.2026. Kolme hollantilaisaluksen matkustajaa on kuollut, ja tätä juttua julkaistaessa WHO:n mukaan kahdeksalla henkilöllä on todettu Andes-virus, joka on ainoa ihmisten välillä tarttuva hantaviruskanta. WHO uskoo, että ensimmäinen tartunta tapahtui ennen risteilyn alkua ja että virus tarttui tämän jälkeen ihmisten välillä laivalla.

Hantavirus tarttuu yleensä jyrsijöiden virtsasta, ulosteista ja syljestä. Tällä hetkellä tautiin ei ole rokotteita tai hoitoja.

Virheellisissä väitteissä mainitut tutkijat ovat todella tehneet patenttihakemuksen, mutta kyseessä oleva rokote ei ole valmis käytettäväksi, yksi rokotetta kehittävistä tutkijoista kertoi AFP:lle. Asiantuntijoiden mukaan on epätodennäköistä, että MV Hondiuksen epidemia kehittyy globaaliksi pandemiaksi.

Vääristynyt versio patenttihakemuksesta

Päivitysten patenttihakemuksessa näkyy julkaisunumero US 2025/0125780 A1.

Haku Yhdysvaltain patentti- ja tavaramerkkivirasto USPTO:n tietokannasta numerosarjalla 0125780 ei tuota rokotteisiin liittyviä tuloksia vuodelle 2025.

Sen sijaan hakusana "Bukreyev", hakemuksen "keksijät"-osion alla ensimmäisenä listattu nimi, tuottaa useita tuloksia, mukaan lukien patenttihakemuksen "mRNA-rokotteille hantavirusta vastaan" (arkistoitu versio).

Sosiaalisen median ja USPTO:n hakemukset näyttävät päällisin puolin samanlaisilta, mutta niiden yksityiskohdissa on eroavaisuuksia. Sosiaalisessa mediassa jaetussa versiossa on esimerkiksi useita kirjoitusvirheitä, kuten "hantavires" "hantaviruksen" sijaan, sekä järjettömiä englanninkielisiä ilmaisuja, kuten "our invesion to the field of Hantavirus pathology". Myös julkaisunumerot eroavat hieman toisistaan: sosiaalisen median versiossa numerosarja on 2025/0125780 A1, kun taas USPTO:n versiossa se on US 2025/0127870 A1.

Hive Moderation -tekoälyntunnistustyökalun mukaan sosiaalisen median versio oli luotu tekoälyllä 51,3–78,1 prosentin todennäköisyydellä. Todennäköisyys vaihteli riippuen työkaluun ladatun kuvan koosta ja laadusta. Lisäksi veraAI -tunnistustyökalun mukaan on "erittäin vahvaa näyttöä", että kuva on keinotekoinen.

Rokote "ei valmis ihmiskäyttöön"

Patenttihakemus USPTO:n tietokannassa on aito, mutta se ei osoita, että rokote olisi "valmiina lähtöviivalle", kuten sosiaalisessa mediassa väitetään.

Alexander Bukreyev, yksi patenttihakemuksessa mainituista tutkijoista, on professori ja Texasin yliopiston tautiuhkien torjumiseen keskittyvän keskuksen apulaisjohtaja. Hän kertoi AFP:lle 11.5.2026, että hänen laboratorionsa oli kehittänyt "RNA-rokotteen Andes-virusta vastaan useita vuosia sitten". Tästä on julkaistu artikkeli vuonna 2024 Nature Communications -lehdessä (arkistoitu versio).

Bukreyev sanoi, että tutkijat hakivat rokotteelle patenttia heti, kun sen oli näytetty tuottavan suojaa eläimillä. Hänen mukaansa "tämä ajoitus on tyypillistä patentin hakemisessa".

Bukreyev kertoi, että hänen laboratorionsa myöhempi tutkimus osoitti, että jopa yksittäinen pieni annos rokotetta oli erittäin suojaava eläimillä, mutta rokote ei ole vielä edennyt kliinisiin kokeisiin taloudellisten syiden vuoksi. "Eli rokote ei valitettavasti ole valmis käytettäväksi ihmisillä, ja kestää aikansa löytää rahoitus tutkimuslääkehakemuksen tekemiseen kliinisiä kokeita varten", hän sanoi. Tutkimuslääkehakemuksella (Investigational New Drug Application) haetaan lupaa Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirastolta antaa tutkimusvaiheessa olevaa lääkettä tai biologista tuotetta ihmisille.

Image
Suoja-asuihin pukeutuneet henkilöt poistuivat MV Hondiukselta tutkittuaan sitä Rotterdamin satamassa Alankomaissa 18.5.2026. (AFP / NICOLAS TUCAT)

Pandemia epätodennäköinen

Väitteiden mukaan patentti osoittaa, että MV Hondiuksen epidemia oli suunniteltu ennalta, mutta tosiasiassa hantavirusrokotteita on tutkittu vuosikymmenten ajan.

"Uset ryhmät kehittävät rokotteita eri viruksia vastaan, joten kun jokin tauti leviää, on olemassa suuri mahdollisuus, että rokotetta kehitetään jossain", Bukreyev sanoi.

Kuten tässä New York Timesin jutussa (arkistoitu versio) kerrotaan, muutamat tieteelliset ryhmät ympäri maailmaa ovat työskennelleet hantavirushoitojen ja -rokotteiden parissa jopa vuosikymmenten ajan. Rahoituksen löytäminen ja kaupallisen kiinnostuksen herättäminen on kuitenkin vaikeaa, sillä virus tarttuu harvoin ihmisiin eikä leviä helposti heidän välillään.

Joidenkin rokotteiden ja hoitojen kehittäminen voi kuitenkin edetä nopeasti, asiantuntijat sanovat artikkelissa.

Lisäksi kaikki tunnistetut tapaukset nykyisessä epidemiassa liittyvät henkilöihin, jotka olivat risteilyaluksella. WHO:n mukaan riski suurelle yleisölle on "absoluuttisen pieni".

Kim Won-keun, mikrobiologian apulaisprofessori Hallym-yliopistosta Etelä-Koreassa, kertoi AFP:lle aiemmassa faktantarkistuksessa, että on erittäin epätodennäköistä, että hantavirusepidemia aiheuttaisi globaalin pandemian viruksen rajallisen leviämistavan vuoksi.

Ehdota meille faktantarkistusta.

Ota yhteyttä