Sairaanhoitaja näyttää koronarokotetta Los Angelesissa, Kaliforniassa 22. elokuuta 2021 ( AFP / Frederic J. BROWN)

Yhdysvaltain terveysviranomaiset kumoavat väitteet koronarokotteiden vaaroista

Syyskuussa Suomessa yli 300 kertaa jaetulla videolla mies väittää Yhdysvaltain terveysviranomaisten järjestämän avoimen kokouksen aikana, että koronarokotteiden vuoksi menetetään enemmän ihmishenkiä kuin rokotukset pelastavat. Väite on epätosi: Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA kertoi AFP:lle, että väitteet "eivät perustu tieteeseen." Lisäksi AFP:n haastattelemat lääketieteen asiantuntijat sanoivat, että miehen väitteet ovat virheellisiä.

"FDA:n kokous: ‘Rokotteet tappavat enemmän ihmisiä kuin pelastavat’”, kirjoitetaan 20. syyskuuta 2021 julkaistussa Facebook-päivityksessä. Päivityksen ohessa on julkaistu video, jolla on ote FDA:n koronarokotteiden tehosteannoksia käsittelevän komitean kokouksen julkisesta kuulemistilaisuudesta. Kokous järjestettiin 17. syyskuuta 2021.

Sosiaalisessa mediassa on nostettu esille yrittäjä Steven Kirschin kuulemistilaisuudessa esittämiä lausuntoja.

Toisin kuin sosiaalisessa mediassa väitetään Kirsch ei kuitenkaan työskentele FDA:lle. Kirsch ei myöskään ole lääkäri eikä lääketieteen asiantuntija. Kirsch toimii sen sijaan johtajana perustamassaan rahastossa, joka keskittyy koronahoitoon olemassa olevien lääkkeiden avulla vaihtoehtona rokotteille.

Videota Kirschin osuudesta kuulemistilaisuudessa on jaettu suomalaisessa sosiaalisessa mediassa yli 300 kertaa syyskuussa (esim. täällä ja täällä). Lausunnot levisivät laajalti myös englanniksi, esimerkiksi Instagramissa, Facebookissa ja Bitchutessa.

Yhdysvaltalaiset lääketieteen asiantuntijat ovat kuitenkin kiistäneet Kirschin esittämät väitteet.

Image
Kuvakaappaus virheellisestä Facebook-päivityksestä (otettu 24.9.2021).

Videolla Kirsch kyseenalaistaa koronarokotteiden turvallisuuden. Kuulemistilaisuuden aikana Kirsch viittaa useasti rokoteturvallisuuden valvontaa varten Yhdysvalloissa kehitettyyn VAERS-järjestelmään. Tietokantaa hallinnoi FDA:n lisäksi Yhdysvaltain tautienvalvonta- ja ehkäisykeskus CDC.

"VAERS osoittaa, että sydänkohtauksia tapahtuu 71 kertaa useammin näiden rokotteiden jälkeen kuin minkään muun rokotteen kohdalla -- vaikka rokotteet antaisivat 100% suojan, se tarkoittaa silti, että tapamme kaksi ihmistä pelastaaksemme yhden hengen", Kirsch sanoo videolla.

Tieteellinen data ei kuitenkaan tue Kirschin väitettä, jonka mukaan koronarokotteet tappaisivat enemmän ihmisiä kuin pelastavat.

"Kirschin lausunnot, jotka hän esitti kokouksen avoimen julkisen kuulemisen aikana, eivät perustuneet tieteeseen", FDA:n tiedottaja Abigail Capobianco kertoi AFP:lle.

VAERS-tietokannan verkkosivuilla kerrotaankin, että järjestelmä "sisältää tietoja tarkistamattomista haittavaikutusilmoituksista (sairauksista, terveysongelmista ja/tai oireista), jotka ovat ilmenneet Yhdysvalloissa lisensoitujen rokotteiden ottamisen jälkeen." Järjestelmä ottaa vastaan ilmoituksia “keneltä tahansa.” Suomessa vastaavaa tietokantaa ylläpitää Fimea.

"FDA velvoittaa terveydenhuollon työntekijöitä ilmoittamaan VAERS-tietokantaan kaikista koronarokotteiden jälkeisistä kuolemantapauksista, vaikka olisi epäselvää, oliko rokote aiheuttanut kuoleman", Capobianco sanoo.

Capobiancon mukaan tämä tarkoittaa sitä, että VAERS-ilmoitukset rokotusten jälkeisistä haittavaikutuksista - mukaan lukien kuolemantapaukset - eivät välttämättä suoraan kerro, että rokote olisi aiheuttanut terveysongelman.

"Koronarokotteita annettiin Yhdysvalloissa yli 380 miljoonaa annosta 14. joulukuuta 2020 ja 13. syyskuuta 2021 välisenä aikana. Tänä aikana VAERS:in kirjattiin 7 653 ilmoitusta kuolemantapauksista koronarokotetta saaneiden henkilöiden keskuudessa (0,0020 %)", Capobianco sanoo.

Toisin sanoen: vaikka kaikki VAERS-ilmoitukset rokotuksen jälkeisistä kuolemantapauksista johtuisivatkin todella rokotuksista, Kirschin mainitsema 2:1-suhdeluku rokotusten aiheuttamien kuolemantapausten ja pelastettujen ihmishenkien välillä ei silti pitäisi paikkansa. Laskutoimitus, jolla Kirsch päätyi lukuun, ei ole tiedossa.

AFP on myös aiemmin kumonnut VAERS-tietokantaan liittyviä virheellisiä väitteitä täällä.

Myös itsenäiset asiantuntijat kritisoivat Kirschin lausuntoa.

Pennsylvanian yliopiston biostatistiikan osaston johtaja Jeffrey Morris kertoi AFP:lle, että Kirschin "tieteellinen logiikka on äärimmäisen virheellinen."

Morris, joka on myös aikaisemmin arvostellut Kirschin väitteitä, sanoi, että lausunnossa käytetään väärin VAERS-järjestelmän tietoja. Morrisin mukaan Kirsch olettaa suoraan rokotteen aiheuttaneen haittailmoitukset “kunnes toisin todistetaan.”

Yalen yliopiston CIDMA-keskuksen johtaja Alison Galvani puolestaan kuvaili Kirschin väitteitä "vaarallisen virheellisiksi." Galvani sanoi, että lausunnot eivät ole linjassa “laajan vertaisarvioidun kirjallisuuden kanssa, joka osoittaa Yhdysvalloissa tällä hetkellä käytössä olevien koronarokotteiden tehokkuuden ja turvallisuuden."

"Koronarokotteet pelastavat maailmanlaajuisesti tuhansia ihmishenkiä joka päivä. Rokottaminen koronaa vastaan on tehokkain keino, jolla voimme vähentää pandemian aiheuttamaa kuolleisuutta ja sairastapauksia", Galvani sanoo.

24. syyskuuta 2021 mennessä 73,4 prosenttia suomalaisista oli saanut ensimmäisen annoksen ja 59,6 prosenttia kaksi annosta koronarokotetta, THL kertoo verkkosivuillaan.

Ehdota meille faktantarkistusta.

Ota yhteyttä