Raskaana oleva nainen saa annoksen Modernan koronarokotetta Asuncionissa, Paraguayssa 19. kesäkuuta 2021 ( AFP / Norberto Duarte)

Yhdysvaltalaisen tutkimuksen virheellinen tulkinta yhdistää koronarokotukset keskenmenoihin

  • Artikkeli on yli vuoden vanha.
  • Julkaistu 29. heinäkuuta 2021 15:00
  • Päivitetty 29. syyskuuta 2021 11:52
  • Lukuaika: 3 minuuttia
  • Teksti: Claire SAVAGE, AFP Yhdysvallat
  • Kääntänyt ja sovittanut suomeksi: Elias HUUHTANEN
Satoja kertoja alle viikossa jaetussa Facebook-päivityksessä väitetään, että Yhdysvaltain tartuntatautiviraston (CDC) tutkijoiden tekemän tutkimuksen mukaan keskenmenojen osuus raskauden alkuvaiheessa koronarokotteen saaneiden naisten kohdalla oli 82 prosenttia. Väite on epätosi: tutkimuksessa havaitut keskenmenojen määrät ovat linjassa yleisten keskenmenojen määrien kanssa, eikä tutkimuksessa havaittu merkkejä rokotteiden turvallisuusongelmista raskaana olevilla ihmisillä. AFP:n haastattelemien asiantuntijoiden mukaan väite on sekä "virheellinen" että "vaarallinen".

"Yhdysvalloissa on tehty tutkimus K-piikkien turvallisuudesta raskaanaolevilla ja tutkijat ovat jääneet kiinni todellisesta tulosten vääristelystä. Eipä juuri lisää luottamusta 'tieteeseen'", kirjoitetaan 25. heinäkuuta 2021 julkaistussa Facebook-päivityksessä.

Päivityksessä todetaan, että siinä missä tutkimuksen “tulokset eivät anna viitteitä rokotteiden haitallisuudesta raskaana olevilla”, raskauden varhaisessa vaiheessa rokotettujen naisten keskenmenojen määrä on kuitenkin hälyttävän korkea:

"Eli 82%:lla 1. tai 2. raskauskolmanneksen aikana piikitetyistä raskaus päättyi keskenmenoon. Onko todellakin niin, että tutkimuksen tulokset eivät osoita minkäänlaisia hälyytysmerkkejä piikkien turvallisuudesta raskaana olevilla?"

Image
Kuvakaappaus virheellisestä Facebook-päivityksestä (otettu 29.7.2021)

Päivitystä on jaettu neljässä päivässä yli 400 kertaa. AFP on heinäkuussa tarkistanut saman väitteen myös Yhdysvalloissa, jossa sosiaalisessa mediassa esitettiin saman tutkimuksen päätyneen lukuun 82% keskenmenojen osalta (esim. täällä ja täällä).

Luku on kuitenkin virheellinen tulkinta tutkimuksesta, jonka alustavat tulokset julkaistiin vertaisarvioidussa The New England Journal of Medicine-lehdessä huhtikuussa 2021.

Tutkimuksessa käytettiin Yhdysvaltojen rokotteiden haittavaikutusrekisteristä (VAERS) ja V-safe-valvontajärjestelmästä saatuja tietoja. Tietojen avulla tutkimuksessa pyrittiin luomaan alustava käsitys koronarokotteen turvallisuudesta raskaana oleville.

Tutkimuksessa ei havaittu selkeitä turvallisuusriskejä mRNA-koronarokotteita saaneiden raskaana olevien tutkittavien kohdalla. Tutkimuksessa kuitenkin todettiin, että laajempi “pitkittäisseuranta, joka sisältää jälkiseurannan suurelle määrälle aikaisessa vaiheessa raskautta rokotettuja naisia, on tarpeen.”

Facebook-päivityksessä mainittu 82 prosentin osuus keskenmenoille "ei voisi olla kauempana totuudesta", Yhdysvaltain synnytyslääkärien ja gynekologien kongressin jäsen (ACOG) Hector Chapa kertoi AFP:lle heinäkuussa.

"Kun näiden tietokokonaisuuksien dataa tulkitaan oikein, kuten tutkimuksen kirjoittajat ovat tehneet, tulokset osoittavat selvästi, ettei merkkejä merkittävistä raskauskomplikaatioista ole, eikä myöskään kasvua keskenmenojen määrässä", Chapa lisäsi.

Tyypillisesti noin 10-20 prosenttia raskauksista päättyy keskenmenoon, mutta Facebook-päivityksessä päädyttiin kuitenkin tulokseen 82%. Kirjoittaja kertoo, kuinka laskutoimitus tapahtui:

"Tutkimusartikkelista ilmenee, että 700/827 naiselle piikki oli annettu raskauden viimeisen kolmanneksen aikana. Eli tutkimuspopulaatiosta ainoastaan 127 naiselle piikki oli annettu 1. tai 2. raskauskolmanneksen aikana. Ja näistä 127 naisesta 104:llä raskaus päättyi spontaaniin aborttiin pääosin ennen 13. Raskausviikkoa."

Facebook-päivityksen prosenttiluku on kuitenkin vääristynyt, koska siinä keskitytään vain niihin 127:n naiseen, jotka sekä saivat rokotteensa ensimmäisen ja toisen raskauskolmanneksen aikana ja joiden raskaus oli päättynyt tutkimuksen loppuun mennessä.

Toisin sanoen, jotta kyseiset osallistujat olisivat ehtineet saada rokotteen raskauden alkuvaiheessa sekä päättämään raskauden tutkimuksen aikana, on myös raskaus suurella todennäköisyydellä päättynyt tavallista aikaisemmin. Tämä selittää sen, miksi keskenmenot ovat yliedustettuina kyseisessä ryhmässä.

Facebook-päivityksen laskelmassa tarkastellaankin vain niitä 827 osallistujaa, jotka saivat raskautensa päätökseen tutkimuksen aikana. Ne raskaudet, jotka jatkuivat tutkimuksen jälkeen, jätetään laskuista kokonaan pois. Toisin kuin viestissä väitetään, tutkimukseen osallistui yhteensä 3958 henkilöä.

Tutkimuksessa todetaan, että "vaikka osa raskauksista, joissa rokotukset on annettu ensimmäisen ja toisen raskauskolmanneksen alussa, on saatu päätökseen, suurin osa on vielä kesken."

Tästä syystä tutkimuksessa kirjoitetaankin, viitaten ensimmäisellä ja toisella raskauskolmanneksella rokotteen saaneisiin tutkittaviin, että "suora vertailu rokotusten ajoituksen perusteella on tarpeen, jotta voidaan määritellä spontaanien aborttien osuus tässä kohortissa."

Brittiläisen Kolumbian yliopiston väestö- ja kansanterveystieteen laitoksen professori Devon Greyson kertoi AFP:lle, että Facebook-päivityksen virheellinen tapa laskea keskenmenojen prosenttiluku on kuin yrittäisi määrittää koulun keskeyttämisprosentin jättämällä laskuista pois kaikki viimeisen vuoden opiskelijat. Vaikka muutama oppilas onkin saattanut valmistua etuajassa, suurin osa niistä, jotka eivät valmistu muiden oppilaiden kanssa, on keskeyttänyt opinnot. Tämä puolestaan vääristää lukuja.

Samalla tavalla "suurin osa aikaisista raskauden päättymisistä johtuu keskenmenosta, ei terveen lapsen varhaisesta syntymisestä."

Greyson kutsui sosiaalisessa mediassa esitettyjä väitteitä "harhaanjohtaviksi" ja jopa "vaarallisiksi", koska ne saattavat johtaa siihen, että raskaana olevat ihmiset eivät ota rokotuksia, vaikka rokotukset ovat todistetusti turvallisia.

Myös CDC kertoi myös AFP:lle, että sosiaalisen median esittämä luku ei ole "asianmukainen laskelma saatavilla olevien tietojen perusteella".

Johns Hopkins-sairaalan naistentautien ja synnytysten johtaja Andrew Satin oli samaa mieltä. Kyseiset sosiaalisessa mediassa julkaistut luvut ovat "epätarkkoja, vääriä, vaarallisia...eivätkä ne perustu tosiasioihin", Satin kertoi AFP:lle.

Satin huomautti, että "V-safe-valvontajärjestelmästä saadut raskauden ja vastasyntyneiden haitallisten seurausten määrät ovat linjassa ennen pandemiaa julkaistujen tapausten kanssa raskaana olevan väestön keskuudessa."

THL:n mukaan “raskaus lisää riskiä sairastua vakavaan koronatautiin.” Koronarokotus kuitenkin “suojaa raskaana olevaa naista koronataudilta ja ennenaikaisen synnytyksen riskiltä. Rokotteen antama suoja vakavaa tautia vastaan on erinomainen ja oireista tautia vastaan myös erittäin hyvä.”

THL kirjoittaa verkkosivuillaan, että vaikka “raskaana olevien koronarokottamisesta vielä rajallisesti tutkimustietoa -- käyttökokemus, eläinkokeet ja alustava tutkimustieto eivät anna viitteitä turvallisuushuolista.”

Väitteet rokotteiden vahingollisesta vaikutuksesta hedelmällisyydelle ovat yleinen lääketieteellisen misinformaation muoto.

29. syyskuuta 2021 Artikkeli päivitettiin poistamalla kappale ja kuvakaappaus, jossa viitattiin "spontaanien aborttien" määrään, koska kyseinen kohta korjattiin alkuperäisessä tutkimuksessa.

Ehdota meille faktantarkistusta.

Ota yhteyttä