Sosiaalisessa mediassa leviävissä päivityksissä jaetaan harhaanjohtavia väitteitä Venäjälle lähteneistä ukrainalaispakolaisista

Yli 6 miljoonaa ihmistä on paennut Ukrainasta sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi sinne helmikuun 2022 lopulla. Sosiaalisessa mediassa leviävissä päivityksissä väitetään, että suurin osa pakolaisista on mennyt Venäjällä, ja vihjataan, että nämä pakolaiset tukisivat Venäjän toimia. Vaikka on totta, että yksittäisistä maista Venäjälle on eniten ukrainalaisia pakolaisia, Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisjärjestön (UNHCR) luvut osoittavat, että suurin osa heistä menee kuitenkin muihin maihin kuin Venäjälle. Asiantuntijat kertoivat AFP:lle, että Venäjälle pakenemista ei voi samaistaa maan politiikan tukemiseksi ja että pakenemiseen vaikuttavat sen sijaan useat käytännölliset ja henkilökohtaiset tekijät.

Telegramissa elokuun puolivälissä julkaistussa ja sen jälkeen Facebookissa ja Twitterissä jaetussa päivityksessä on kartta, jossa näkyy ukrainalaisten pakolaisten määriä eri Euroopan maissa. Päivityksissä kartta tulkitaan tukemaan väitettä, että "riippumatta siitä, mitä ukrainalaiset ja länsimaiset tiedotusvälineet ja sosiaaliset verkostot sanovat, suurin osa Ukrainan pakolaisista lähti "hyökkääjämaahan/miehittäjään"". Tällä viitataan Venäjään.

Karttaa ja samanlaisia väitteitä on jaettu myös slovakiksi.

Image
Kuvakaappaus harhaanjohtavia väitteitä esittävästä päivityksestä (otettu 29.8.2022; oranssi ruksi AFP:n lisäämä)

UNHCR:n tilastot kuitenkin osoittavat, että vaikka Venäjällä on eniten ukrainalaisia pakolaisia, suurin osa heistä on mennyt muihin maihin. AFP otti myös yhteyttä alan asiantuntijoihin, jotka selittivät, että ukrainalaiset pakenevat Venäjälle eri syistä ja että sinne pakeneminen ei viittaa Venäjän toimien tukemiseen.

Yli 6 miljoonaa Ukrainan pakolaista ympäri Eurooppaa

Sosiaalisessa mediassa jaettuun karttaan on merkitty Instagram-tili @geoo_mapss. Kyseiselle tilille tehty haku osoittaa, että kartta on sieltä lähtöisin ja että se julkaistiin alun perin 13.8.2022. Tilillä ei kuitenkaan esitetä samaa väitettä, jonka ohella karttaa jaetaan muualla sosiaalisessa mediassa, vaan todetaan vain englanniksi, että kartta näyttää "ukrainalaisten pakolaisten määrän maittain Euroopassa". Kartassa käytettyjen lukujen alkuperää ei ole mainittu.

UNHCR julkaisee säännöllisiä päivityksiä Ukrainan pakolaistilanteesta. 23.8.2022 julkaistujen tietojen Euroopassa oli kirjattu 6 865 625 Ukrainan pakolaista. Venäjä oli kirjannut 2 308 790 pakolaista. Tämä tarkoittaa, että Venäjällä on yksittäisistä maista eniten ukrainalaisia pakolaisia. Sen perässä tulevat Puola 1 338 339 pakolaisella ja Saksa 971 000:llä.

Kartan luvut ovat näitä hieman alempia, mutta suurimpien pakolaismaiden järjestys on oikea.

Karttaa jaetaan kuitenkin kuvatekstillä, jossa väitetään, että "suurin osa" Ukrainan pakolaisista on mennyt Venäjälle. Tämä ei ole totta. 6 865 625 Ukrainasta paenneesta henkilöstä Euroopassa 2 308 790 eli 34% on mennyt Venäjälle. Tämä tarkoittaa, että suurin osa, 66%, ukrainalaisista, jotka ovat paenneet maastaan, ovat menneet muihin maihin kuin Venäjälle. Lisäksi UNHCR arvioi, että Ukrainassa on noin 7 miljoonaa maansisäistä pakolaista.

Image
Ukrainalaiset pakolaiset seisoivat tavaroidensa vieressä sen jälkeen, kun he saapuivat Moldovasta Bordeaux'n kansainväliselle lentokentälle Mérignacissa Lounais-Ranskassa 21.4.2022. ( AFP / Philippe LOPEZ)

"24.2.2022 lähtien kolmannes ukrainalaisista on paennut kodeistaan. Tämä on suurin pakolaiskriisi tällä hetkellä", UNHCR sanoo sivuillaan.

Eri syitä Venäjälle lähtemiseen

Harhaanjohtavissa päivityksissä vihjataan, että pakolaisten liikkeet liittyvät Venäjän tukemiseen. AFP otti yhteyttä kuitenkin Venäjän ja Ukrainan tilanteen laajempaan kontekstiin perehtyneisiin asiantuntijoihin, jotka selittivät, että syyt Venäjälle menemiseen ovat monimutkaisempia.

"Luonnollisesti tässä tilanteessa sekä Venäjä että Ukraina ja länsimaat tekevät kysymyksestä poliittisen ja antavat sille helposti paljon laajempia merkityksiä kuin niillä välttämättä valintoja tekeville ihmisille on", Venäjän ja Itä-Euroopan historiaan erikoistuva yliopistotutkija Simo Mikkonen Jyväskylän yliopistosta kommentoi AFP:lle 26.8 kysymystä, miksi ukrainalaiset pakolaiset saattavat päättää mennä Venäjälle. Hän sanoi, että hänestä on "varsin luonnollista", että runsaasti pakolaisia on siirtynyt Venäjälle, ja huomautti, että alueilla, joilla sotaa käydään, venäjän kieli on hallitsevana ja ihmiset ovat perinteisesti äänestäneet "venäjämielisiä kandidaatteja". Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että "nämä alueet haluaisivat liittyä Venäjään tai että niissä kannatettaisiin Putinia", hän sanoi ja lisäsi: "Käytännössä näillä alueilla on runsaasti erilaisia kytköksiä Venäjän suuntaan, niin sukulaisuussuhteita, työssäkäyntiä kuin taloudellisia riippuvuussuhteita. Voisin kuvitella, että nämä tekijät tekevät osalle helpommaksi siirtyä Venäjän puolelle rajaa kuin lännemmäs maihin, jotka tuntuvat vierailta."

Neuvostoliiton jälkeiseen maahanmuuttoon erikoistuva tutkijatohtori Daria Krivonos Helsingin yliopistosta lisäsi 26.8., että monille ihmisille Venäjä on ainoa reitti paeta Ukrainasta. "Monille ukrainalaisille, jotka asuivat Venäjän valtaamilla alueilla, ei ole muuta reittiä lähteä Ukrainasta kuin lähteä Venäjän rajan yli", hän sanoi. Hänen mukaansa tie ulos ei kuitenkaan ole turvallinen, sillä ihmiset, jotka haluavat lähteä, joutuvat kulkemaan kokoamisleirien läpi, joissa heidät tarkistetaan ennen rajanylitystä. Leireistä on raportoitu laajasti mediassa, muun muassa Ylellä, France24:llä, BBC:llä ja CNN:llä.

Image
Sadat mielenosoittajat, suurimmaksi osaksi Prahassa asuvia ukrainalaisia pakolaisia, heiluttivat Ukrainan lippuja ja kylttejä sodanvastaisessa mielenosoituksessa Prahan Vanhankaupungin aukiolla 15.5.2022. ( AFP / Michal Cizek)

Krivonos lisäsi, että jotkut pakolaisista käyttävät Venäjää reittinä muihin maihin kuten Viroon, Latviaan, Liettuaan ja Puolaan. Esimerkiksi Yle on kirjoittanut Venäjän kautta Suomeen kulkevista pakolaisista täällä.

Pakolaiset mediassa

Sosiaalisen median päivityksissä vihjataan, että ukrainalaiset ja länsimaiset mediat eivät raportoi ukrainalaisista pakolaisista Venäjällä. Vaikka suuri osa uutisoinnista keskittyy asiaan kotimaan uutisten näkökulmasta, AFP löysi useita raportteja pakolaisista Venäjällä suurissa medialähteissä. Esimerkiksi tässä Helsingin Sanomien toukokuussa 2022 julkaistussa artikkelissa kerrotaan ukrainalaisista pakolaisista, jotka ovat päättäneet jäädä Venäjälle. Reuters raportoi samassa kuussa venäläisten järjestämistä verkostoista, jotka auttavat ukrainalaisia kulkemaan maan läpi. Myös AP raportoi "melkein 2 miljoonasta ukrainalaisesta pakolaisesta", jotka "on lähetetty Venäjälle", ja heidän olosuhteistaan siellä. Muita esimerkkejä ovat Bloombergin lyhyt video Venäjälle saapuvista ukrainalaisista pakolaisista ja Arten 30-minuuttinen dokumentti aiheesta.

Ehdota meille faktantarkistusta.

Ota yhteyttä