Tällä videolla valmistetaan suklaaomenoita eikä maalata oikeita hedelmiä

Sosiaalisessa mediassa jaetulla videolla näytetään, kuinka kiinalaisessa yrityksessä valmistetaan punaisilta omenoilta näyttäviä makeisia. Päivityksissä kuitenkin väitetään, että työntekijät maalaavat oikeita keltaisia omenoita punaisiksi. Yli sata kertaa suomeksi jaetussa virheellisessä päivityksessä sanotaan tämän johtuvan siitä, että punaisia omenoita myydään enemmän. Väite on epätosi. AFP löysi alkuperäisen videon kiinalaisen makeisvalmistajan sosiaalisen median kanavalta, jolla näkyy myös valmis tuote. Ruokavirasto kertoi AFP:lle, että EU:n lisäainelainsäädäntö ei salli omenoiden maalaamista.

Yhteistyössä Hong Kongin toimituksensa kanssa AFP löysi alkuperäisen videon työntekijöiden haalareihin kirjoitetun nimen perusteella. Video julkaistiin alun perin Yunnanin provinssissa Kiinassa sijaitsevan yrityksen sosiaalisen median tilillä. Aihetunnisteiden joukossa on kiinaksi #SuklaaOmena ja #SuklaaLahjaAsiantuntija.

Sosiaalisen median käyttäjät ovat jakaneet videota useilla eri kielillä väittäen, että työntekijät maalaavat oikeita hedelmiä. Suomenkielisessä, yli sata kertaa elokuun puolivälin jälkeen jaetussa päivityksessä väitetään, että "koska keltaiset omenat eivät kuitenkaan myy yhtä paljon kuin punaiset, monet niistä maalataan". Lisäksi päivityksessä sanotaan, että omenat voivat aiheuttaa allergisen reaktion niihin suihkutettujen torjunta-aineiden vuoksi, ja varoitetaan, että punaisia omenoita ei kannata syödä, elleivät ne ole luomua.

Image
Kuvakaappaus harhaanjohtavasta päivityksestä (otettu 24.8.2022)

Videolla valmistetaan makeisomenoita

Videon työntekijöillä on kaikilla yllään valkoiset haalarit, joiden rintamuksessa näkyy kiinalaisilla merkeillä kirjoitettu teksti kuten alla olevassa kuvakaappauksessa näkyy:

Image
Kuvakaappaus videolla näkyvästä tekstistä työntekijöiden haalareissa (otettu 23.8.2022; merkintä AFP:n lisäämä)

AFP lähetti tekstin kiinankielisille kollegoilleen, joiden mukaan haalareissa lukee "巧贝思" (latinisoituna "Qiao Bei Si").

Haku kiinalaisella hakukone Baidulla toi esiin samannimisen makeisvalmistajan. Sen tiedot ovat saatavilla Kiinan hallituksen yritysrekisteristä (kuvakaappaus alla), jonka mukaan yrityksellä on lupa valmistaa makeisia Kunmingissa Yunnanin maakunnassa Etelä-Kiinassa. Yritys on listatu myös muissa kiinalaisissa yrityshakemistoissa, esimerkiksi täällä ja täällä. Osoitteeksi on merkitty Jinhuan teollisuusalue Kunmingin alueen talouskehitysalueella.

Image
Kuvakaappaus Kiinan hallituksen yritysrekisteristä, jossa näkyy makeisyrityksen tiedot (otettu 26.8.2022)

Yrityksen nimellä tehty haku Douyinissa - Kiinassa käytetty versio TikTokista - toi esiin yrityksen tilin kyseisellä sosiaalisen median alustalla. AFP löysi tilin videoiden joukosta myös sosiaalisessa mediassa leviävän videon, jolla omenoiksi väitettyjä tuotteita maalataan punaisiksi. Video julkaistiin 2.11.2021, ja sen aihetunnisteina on mainittu muun muassa #SuklaaOmena ja #SuklaaLahjaAsiantuntija. 

Tarkempi katsaus yrityksen tiliin osoittaa, että se on jakanut myös muita videoita makeisomenatuotteistaan, esimerkiksi täällä ja täällä. Niissä näkyy omenannäköisiksi muotoiltuja kuoria, jotka on täytetty makeisilla tai moussemaisella täytteellä. Tuotteet liitetään erityisesti joulunaikaan Kiinassa.

AFP lähetti yritykselle kommenttipyynnön.

Image
Kuvakaappaus yrityksen Douyin-tililtä, jolla näkyy esikatselukuvia makeisten valmistusta ja lopputuotteita kuvaavista videoista (otettu 25.8.2022)

Hedelmien maalaaminen ei sallittua EU-lainsäädännössä

Ruokavirasto kertoi AFP:lle 24.8.2022, että EU:n lisäainelainsäädäntö kieltää omenoiden värjäämisen. Suomessa elintarvikkeisiin saa käyttää ainoastaan EU:n lisäainelainsäädännössä hyväksyttyjä lisäaineita, ja kaikkien lisäaineiden on käytävä perusteellinen turvallisuusarviointi, ennen kuin ne hyväksytään käyttöön, virastosta kerrottiin.

Viraston mukaan siellä ei ole tietoa, että omenoista löytyisi enemmän torjunta-ainejäämiä kuin muista hedelmistä tai että omeniin käytettävien torjunta-aineiden jäämät aiheuttaisivat erityisesti allergisia reaktioita. Ruokaviraston kasvinsuojelujäämistä kertovan verkkosivun mukaan kasvinsuojeluainejäämien suurimmat sallitut enimmäismäärät asetetaan niin, että hedelmät ovat syötäviä myös kuorineen. Omenoissa käytettyjen torjunta-aineiden jäämien suurimmat sallitut pitoisuudet ovat nähtävissä EU:n torjunta-ainetietokannassa.

Voittoa tavoittelemattoman, allergioihin erikoistuvan Food Allergy Canada -järjestön mukaan allergiat hedelmiin tai kasveihin suihkutetuille torjunta-aineille ovat harvinaisia. Yleensä "allergisen reaktion hedelmille tai kasviksille aiheuttaa immuunijärjestelmän ylireagointi tietyssä ruoka-aineessa olevalle proteiinille", järjestön sivustolla sanotaan.

Suomen viranomaiset valvovat yhteistyönä kasvinsuojeluaineiden käyttöä ja niiden jäämiä elintarvikkeissa. Vuosittaiset raportit ovat saatavilla Ruokaviraston verkkosivulla. Viimeisin raportti vuodelta 2021 osoittaa, että tutkituista näytteistä 3% ylitti kasvinsuojeluaineen enimmäismäärän. Osa tuotteista oli luomutuotteita, joissa oli luomussa kiellettyjä jäämiä mutta jotka kelpasivat tavanomaisiksi elintarvikkeiksi.

Sivustollaan Ruokavirasto suosittelee hedelmien ja vihannesten pesemistä ennen niiden syömistä pölyn ja muun mahdollisen lian poistamiseksi. Hedelmät voi kuitenkin syödä kuorineen, sillä kasvinsuojeluainejäämien suurimmat sallitut enimmäismäärät on asetettu niin, että hedelmät ovat syötäviä myös kuorimatta.

Ehdota meille faktantarkistusta.

Ota yhteyttä