Lapsi saa annoksen koronarokotetta Strasbourgissa 22. joulukuuta 2021. ( AFP / Sebastien BOZON)

Somevideolla esitetään epätarkkoja väitteitä koronarokotteiden haitallisuudesta lapsille

© AFP 2017-2022. Kaikki oikeudet pidätetään.

Joulukuussa tuhansia kertoja sosiaalisessa mediassa jaetulla suomeksi tekstitetyllä videolla yhdysvaltalainen tutkija Robert Malone esittää useita väitteitä mRNA-koronarokotteiden haitallisuudesta lapsille. Asiantuntijoiden mukaan väitteet eivät kuitenkaan pidä paikkaansa. Johtavan yhdysvaltalaisen lastensairaalan lääkäri kertoi AFP:lle, että video on "vaarallisen ja räikeän virheellinen."

"Koronarokotteissa käytetyn mRNA-teknologian keksijä Robert Malone on julkaissut vakavan videovaroituksen 13.12.2021 kaikille vanhemmille, jotka yhä harkitsevat lastensa rokottamista", kerrotaan 16. joulukuuta 2021 julkaistussa Facebook-päivityksessä.

Päivityksessä on julkaistu video, jolla esiintyy yhdysvaltalainen tutkija Robert Malone. Malone osallistui 1980-luvun lopulla mRNA-rokoteteknologian kehittämiseen. Teknologiaa käytetään Pfizer-BioNTechin ja Modernan koronarokotteissa.

Malone kuvailee itseään "mRNA-rokotusten alkuperäiseksi keksijäksi", mutta todellisuudessa kehitysprosessiin on vuosikymmenten aikana osallistunut lukuisia eri tutkijoita.

Kuvakaappaus harhaanjohtavasta Facebook-päivityksestä (otettu 27.11.2021)

Video on julkaistu useilla eri verkkosivustoilla suomeksi tekstitettynä (esim. täällä ja täällä) ja jaettu tuhansia kertoja Facebookissa. AFP on tarkistanut saman videon myös aikaisemmin, kun se levisi Yhdysvalloissa ja Ranskassa.

Suomessa tuli 23. joulukuuta voimaan uusi koronarokotuksia koskeva asetus, joka mahdollistaa koronarokotukset 5-11-vuotiaille. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on suositellut koronarokotuksia 5-11-vuotiaille riskiryhmiin kuuluville lapsille.

AFP on tarkistanut kolme Malonen videolla esittämää väitettä.

Ei näyttöä siitä, että mRNA-rokotteiden piikkiproteiinit olisivat myrkyllisiä

Videolla Malone väittää, että mRNA-rokotteiden avulla tuotetut piikkiproteiinit olisivat vaarallisia.

mRNA-rokotteet toimivat opettamalla kehon valmistamaan koronaviruksen piikkiproteiinia, jonka jälkeen immuunijärjestelmä pystyy tunnistamaan proteiinin ja hankkiutumaan siitä eroon. Malonen mukaan tämä aiheuttaa vahinkoa lasten elimiin:

"Virusgeeniä ruiskutetaan lasten soluihin -- Tämä geeni pakottaa lapsenne elimistön tuottamaan myrkyllisiä piikkiproteiineja. Nämä proteiinit aiheuttavat usein pysyviä vaurioita lasten kriittisissä elimissä", Malone sanoo videolla.

"Tämä ei pidä paikkaansa", Philadelphian lastensairaalan rokotekoulutuskeskuksen johtaja Paul Offit kertoi AFP:lle.

"Tästä ei ole todisteita, ei koe-eläimillä eikä ihmisillä", Offit painottaa.

Yhdysvaltalainen lastenlääkäri ja lääkäriliitto AAP:n jäsen Deborah Greenhouse oli samoilla linjoilla:

"Ei ole mitään todisteita siitä, että koronarokotteen synnyttämät piikkiproteiinit olisivat myrkyllisiä."

mRNA-rokotteet kuljettavat soluun ohjeet, jolla elimistö voi valmistaa koronaviruksen piikkiproteiinia. Näin elimistö voi tunnistaa ja torjua viruksen, ilman altistumista itse virukselle.

Tämä teknologia on ensimmäistä kertaa käytössä Pfizerin ja Modernan koronarokotteissa. Ne eroavat perinteisistä rokotteista, joissa immuunijärjestelmä kohtaa heikennetyn viruksen vasta-aineiden muodostamiseksi.

"Piikkiproteiini on hyödyllinen kohde rokotteelle, koska se eroaa muista proteiineista, joita ihmiset voivat tuottaa. Siksi immuunijärjestelmämme pystyy tunnistamaan sen vieraaksi ja antamaan immuunivasteen sitä vastaan. Ei ole myöskään todisteita siitä, että piikkiproteiini pysyisi elimistössä pidempään kuin muut tyypilliset proteiinit, eikä ole todisteita siitä, että se aiheuttaisi merkittävää vahinkoa", Greenhouse selittää.

"Ei ole mitään näyttöä siitä, että Covid-19 mRNA-rokotteiden tuottamat piikkiproteiinit olisivat millään tavalla myrkyllisiä", yhdysvaltalaisen Children's National sairaalan infektiolääkäri Alexandra Yonts kertoo.

Yontsin mukaan miljoonia ihmisiä ympäri maailman on rokotettu mRNA-koronarokotteilla, eikä turvallisuusseuranta "osoita suuressa mittakaavassa mitään merkkejä myrkyllisyydestä."

Perusteettomia väitteitä, joiden mukaan piikkiproteiinit aiheuttaisivat usein pysyviä vaurioita lasten elimissä

Malone väittää videolla, että mRNA-koronarokotteiden tuottamat piikkiproteiinit aiheuttaisivat usein peruuttamattomia vaurioita etenkin näihin lasten elimiin:

"Aivot ja hermosto, sydän ja verisuonet, sisältäen veritulpat, lisääntymiselimistö, ja mikä tärkeintä, rokote voi aiheuttaa perustavanlaatuisia muutoksia lasten immuunijärjestelmässä."

Yontsin mukaan on totta, että rokotteet aiheuttavat muutoksia immuunijärjestelmässä:

"Se on kirjaimellisesti rokotusten tavoite -- Rokote muuttaa immuunijärjestelmää siten, että se antaa immuunijärjestelmälle kohteen immuunimuistin kehittämiseksi piikkiproteiineja vastaan, jotta se voi suojella ihmisiä taudeilta", Yonts jatkaa.

Malonen muille väitteille rokotteen aiheuttamista vaurioista ei kuitenkaan ole todisteista.

"Ei ole mitään todisteita siitä, että piikkiproteiinit voisivat aiheuttaa pysyviä vaurioita lasten kriittisille elimille", Greenhouse sanoo.

Tampereen yliopiston rokotetutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämet huomauttaa, että koronarokotteiden turvallisuustiedot ovat dokumentoitu hyvin:

"Koskaan aiemmin ei ole ollut tällaista tilannetta, että rokotetta on annettu jo yli kaksi miljardia annosta ennen kuin sitä on käytetty lapsille."

27. joulukuuta mennessä Yhdysvalloissa yli kuusi miljoonaa 5-11-vuotiasta lasta on saanut rokotteen, Rämet kertoo.

Muun muassa nuoremmilla miehillä on raportoitu harvinaisia sydänlihastulehduksia ja sydänpussitulehdudksia mRNA-koronarokotuksen haittavaikutuksina. Kyseessä on tulehdus sydämessä tai sen ympärillä.

Yonts ja Offit kuitenkin kertovat, että tulehdukset ovat usein tilapäisiä, toisin kuin Malone väittää.

"Sydänlihastulehdus on selvästi mRNA-rokotteen seuraus. Se on harvinainen, mutta todellinen", Offit sanoo.

Kyseessä on Offitin mukaan kuitenkin "lyhytkestoinen, ohimenevä ja itsestään korjaantuva" tulehdus.

Sekä Offit että Yonts huomauttavat, että harvinaiset sydänlihastulehdukset eivät ole tutkimustiedon valossa suora seuraus itse piikkiproteiineista.

Tutkimustyö on edelleen kesken, mutta Yontsin mukaan tulehdukset liittyvät todennäköisemmin elimistön synnynnäiseen immuunivasteeseen, eivät yksittäisiin Covid-19-piikkiproteiineihin.

Väite, jonka mukaan lasten rokottamisesta koronaa vastaan ei ole hyötyä, on harhaanjohtava

Malone sanoo videolla myös näin:

"Yhteenvetona voidaan todeta, että lapsillesi tai perheellesi ei ole mitään hyötyä siitä, että rokotat lapsesi viruksen pieniä riskejä vastaan -- Riski-hyötyanalyysi ei ole edes lähellä tämän lapsille tarkoitetun rokotteen kohdalla."

Greenhouse kuitenkin torjuu väitteen:

"Koronarokotteiden teoreettinen riski ei missään nimessä kumoa rokotteen hyötyä -- Yli 1000 lasta on nyt kuollut Covid-tartuntaan. Kymmenettuhannet ovat joutuneet sairaalahoitoon. Yksi potilaistani joutui viime viikolla sairaalaan koronataudin aiheuttaman vakavan sairauden vuoksi", lastenlääkäri kommentoi Yhdysvaltojen joulukuun 2021 koronatilannetta.

"Rokote on osoittautunut turvalliseksi ja tehokkaaksi viisivuotiaille ja sitä vanhemmille lapsille", Greenhouse sanoo ja lisää: "Tähän mennessä saatavilla olevien tietojen perusteella riski-hyötysuhde puoltaa selvästi 5-11-vuotiaiden lasten rokottamista."

Yonts oli samaa mieltä ja korosti, että "lasten rokottamisesta koronaa vastaan on ehdottomasti hyötyä".

Vaikka lapset ovat yleensä suojassa taudin pahimmalta muodolta, korona vaikuttaa myös lapsiin, ja koronaan liittyviä lasten kuolemantapauksia on ollut, Yonts kertoo.

Vaikka koronavirustauti on lapsilla yleensä lievä, perussairaudet lisäävät myös 5–11-vuotiaiden koronavirustartunnan saaneiden sairastavuutta, THL toteaa verkkosivuillaan.

"Harhaanjohtavaa ja suorastaan vaarallista”

Offit luonnehtii Malonen videota "vaarallisen ja räikeän virheelliseksi".

"Jos joku ottaa tämän miehen tosissaan, hän saattaa vaarantaa itsensä tai lapsensa", Offit lisää.

Myös Greenhouse sanoi pitävänsä videota "harhaanjohtavana ja suorastaan vaarallisena" sekä "misinformaationa".

"Ihmiset, joilla ei ole taustaa lääketieteessä, uskovat videon väitteisiin, koska Malone vaikuttaa ‘asiantuntijalta.’ Tuloksena on, että monet vanhemmat päättävät olla rokottamatta lapsiaan tämän virheellisen tiedon perusteella. Siksi on niin tärkeää, että levitämme laajalti näyttöön perustuvaa, tutkimuksin todistettua tietoa", Greenhouse sanoo.

Yontsin tulkinta on, että Malonen väitteille ei ole perusteita.

Kääntänyt ja sovittanut suomeksi:
ROKOTUKSET COVID-19