Uudet, asiayhteydestään irrotetut videot eivät osoita, että poliisit auttoivat mellakoitsijoita Yhdysvaltain Capitolilla

Yhdysvaltalaisen konservatiivisen uutiskanava Fox Newsin tähtijuontaja Tucker Carlson esitti maaliskuun alussa ohjelmassaan 6.1.2021 kuvattuja valvontakameratallenteita Yhdysvaltain Capitolilta, kun Donald Trumpin kannattajat valtasivat kongressin. Carlsonin mukaan videoissa näyttää siltä, että poliisit "auttavat" ja "ohjaavat" Jacob Chansleya, joka esiintyi tuolloin biisonipäähineessä ja josta on tullut yksi Capitolin valtauksen tunnuskasvoista. Tämä viraaliksi muodostunut tulkinta on kuitenkin harhaanjohtava. "QAnon-shamaaniksi" nimetty Chansley tunnusti oikeudessa syyllistyneensä virkavallan vastustamiseen ja myönsi, ettei ollut totellut Capitolin poliisin määräyksiä. Poliisin todistuksen mukaan mellakoitsijoita oli heitä enemmän ja he päättivät toimia tilanteen rauhoittamiseksi, jotta he eivät joutuisi vaaraan, mikä selittää näennäisen rauhallisuuden videon kohtauksessa, jossa Chansleya seuraa poliisi. Muut tallenteet poliisien ja mellakoitsijoiden välisisistä sananvaihdoista vahvistavat, että hyökkäyksessä oli myös useita väkivaltaisia kohtia ja että Trumpia kannattavat aktivistit eivät totelleet poliiseja, jotka pyysivät heitä poistumaan.

Yksi Fox Newsin johtavista hahmoista, juontaja Tucker Carlson, esitti ohjelmassaan 6.3.2023 "ennennäkemätöntä" videomateriaalia Capitolin valtauksesta 6.1.2021. Carlson kertoi saaneensa edustajainhuoneen puhemieheltä Kevin McCarthylta yksinoikeudella pääsyn valvontakameratallenteisiin rakennuksen sisältä. Fox News on Yhdysvaltain suosituin konservatiivikanava.

Carlsonin mukaan videot "tuhoavat" väitteen, että tapahtumat 6.1. olivat "kapina", ja osoittavat, että "valtaosa ihmisistä", jotka menivät Capitoliin tuolloin, olivat "rauhallisia", ja että vain "pieni osa" heistä oli mellakoitsijoita.

Äänettömillä tallenteilla näkyy, kuinka Jacob Chansley kävelee rauhallisesti rakennuksen läpi poliisien seuratessa häntä. Trumpia kannattava aktivisti Chansley uskoi tuolloin niin kutsuttuun "QAnon"-salaliittoteoriaan, ja hänestä tuli biisoninsarvipäähineensä ja tatuointiensa ansiosta yksi Capitolin valtauksen tunnuskasvoista.

Image
Yhdysvaltain silloisen presidentin Donald Trumpin kannattajia, heidän joukossaan Jacob Chansley, Capitolin sisällä 6.1.2021 Washington D.C.:ssä ( AFP / SAUL LOEB)

"Yhä tänä päivänä kiistellään siitä, kuinka [Jacob] Chansley pääsi sisään Capitolin rakennukseen", Carlson sanoi 6.3. lähetetyssä ohjelmassa. "Videoilla näkyy, että Capitolin poliisi ei koskaan pysäyttänyt Jacob Chansleya. He auttoivat häntä. He toimivat hänen oppainaan", hän väittää. "Heistä yksikään ei yrittänyt edes hidastaa häntä", hän lisää. "Chansley ymmärsi, että Capitolin poliisi oli hänen liittolaisena."

Donald Trumpin kannattajat, jotka olivat vakuuttuneita siitä, että presidentinvaaleissa oli tapahtunut vilppiä, tunkeutuivat 6.1.2021 kongressin erikoisistuntoon, jonka tarkoituksena oli vahvistaa vaalitulos. Viisi ihmistä kuoli hyökkäyksen aikana tai pian sen jälkeen, mukaan lukien poliisi sekä mielenosoittaja, jonka poliisi tappoi rakennuksen sisällä. Lisäksi kaksi poliisia teki itsemurhan hyökkäyksen jälkeisinä päivinä ja viikkoina, mutta suoraa yhteyttä hyökkäyksen ja itsemurhien välillä ei voitu vahvistaa.

Carlsonin julkaisemat videot ovat levinneet laajasti sosiaalisessa mediassa, ja niitä ovat jakaneet muun muassa Donald Trump Jr., yksi Yhdysvaltain entisen presidentin pojista, sekä Twitterin omistaja Elon Musk. Edustajainhuoneen Georgian edustaja, republikaani Marjorie Taylor Greene, on vaatinut uutta oikeudenkäyntiä Chansleylle, joka tuomittiin vuonna 2021 41 kuukaudeksi vankilaan toimintansa vuoksi Capitolin valtauksessa.

Video levisi myös suomalaisessa sosiaalisessa mediassa, ja sitä jaettiin satoja kertoja Twitterissä, Facebookissa ja Telegramissa. Väitteitä levitettiin myös alustoilla kuten Uudessa MV-Lehdessä ja Uudessa Verkkomediassa, joiden esittämiä väitteitä AFP on osoittanut vääriksi useita kertoja aiemmin. Videon väitteitä jaettiin myös muilla kielillä, kuten ranskaksi, unkariksi ja hollanniksi.

Image
Kuvakaappaus päivityksestä, jossa esitetään harhaanjohtavia väitteitä (otettu 17.3.2023)

Vain muutaman minuutin kestävät kohtaukset on kuitenkin irrotettu asiayhteydestään, ja Carlsonin sekä monien internetin käyttäjien esittämä tulkinta on ristiriidassa muiden tapahtumista saatavilla olevien tietojen sekä Chansleyn tunnustusten kanssa.

Chansley tunnusti syyllisyytensä

Chansley pidätettiin muutama päivä Capitolin valtauksen jälkeen, ja häntä vastaan nostettiin kuusi syytettä. Hän tunnusti syyllisyytensä virkavallan vastustamiseen syyskuussa 2021 liittovaltion tuomioistuimessa Washington D.C.:ssä, ja hänet tuomittiin 17.11. 41 kuukauden vankeusrangaistukseen.

Syyttäjän lausunnossa, jonka Chansley on allekirjoittanut sanoin "hyväksyn, että tämä on totta ja oikein" osana syytesopimusta, kuvataan, kuinka hän kiipesi torniin, joka oli pystytetty medialle Joe Bidenin virkaanastujaisia varten, murtautui telineiden päällä olevan poliisin eristyksen läpi ja meni sisään rakennukseen ovesta, jonka muut mellakoitsijat olivat hajottaneet, vaikka hänellä ei ollut "laillista lupaa mennä rakennukseen sisään tai oleskella siellä".

Chansleyn pääsy rakennukseen kuvattiin, kun hän meni sisään ovesta, jonka muut, rikkomastaan ikkunasta Capitoliin sisään päässeet mellakoitsijat potkivat alas. Carlson julkaisi tallenteen 6.3. vain sekunteja ennen kuin hän väitti, että siitä, kuinka "shamaani" pääsi sisään Capitoliin, "väiteltiin". Tuomioistuimet ovat julkistaneet muita videoita, joissa Chansley näkyy tornissa rakennuksen ulkopuolella sekä keskellä poliisien edessä olevaa väkijoukkoa.

Syytesopimuksessa sanotaan, että kun Capitolin poliisi ohjeisti Chansleya poistumaan, tämä "haastoi" poliisi Keith Robishaw'n "päästämään heidät läpi käyttäen lopulta megafoniaan kiihottaakseen väkijoukkoa ja vaatiakseen, että lainsäätäjät tuodaan ulos".

Tämän jälkeen Chansley siirtyi toiseen kerrokseen "sen sijaan, että olisi noudattanut Capitolin poliisin ohjeita lähteä rakennuksesta", ja "meni yksin senaatin parvekkeelle, missä "hään huusi törkeyksiä".

Kun Chansley oli senaatin istuntosalissa, syytesopimuksen mukaan Robishaw pyysi häntä jälleen lähtemään. Kun Chansley meni sisään, Robishaw seurasi häntä ja pyysi häntä olemasta istumatta senaatin puhujakorokkeelle, jossa silloinen varapresidentti Mike Pence oli ollut alle tuntia aiemmin.

Oikeuden asiakirjojen mukaan Chansley sanoi, että Pence oli "petturi", ja kirjoitti lapun, jossa varoitettiin: "Oikeus on tulossa!"

Tallenteilla muita sananvaihtoja poliisin kanssa

Chansleyn ja Robishaw'n sananvaihdot nauhoitettiin, ja ainakin yksi pätkistä esitettiin HBO:n dokumentissa Hyökkäys USA:n kongressiin.

"Heidän oli vain taisteltava tiensä sisään", Robishaw sanoi dokumentin haastattelussa. "He huusivat meille asioita kuten 'Tulemme hakemaan sinut, Pence. Et voi piiloutua meiltä. Löydämme sinut'. Jos sanoisin, etten pelännyt, valehtelisin. Olin kauhuissani. En tiennyt, mitä tehdä." Poliisi mainitsi Chansleyn erikseen ja kertoi, että mellakoitsija kantoi jotain, joka vaikutti keihäältä, jossa oli Yhdysvaltain lippu.

"Väkivaltaan vastaaminen väkivallalla siinä hetkessä ei olisi ollut turvallista minulle ja poliisikollegoilleni. Koska heitä oli niin paljon meihin verrattuna, pääni sisässä tiesin, että emme mitenkään voineet ryhtyä fyysiseen välienselvittelyyn, joten päätin yrittää puhua heille", Robishaw sanoi.

"Huomasin shamaanin ja kävelin hänen takanaan ja silloin tajusin, että olin nyt yksin. Olin yksin", hän sanoi. "Hän nousi korokkeelle – ja mielessäni ajattelin 'en voi tehdä mitään'. Ainoa, mitä voin tehdä, oli huutaa käskyjä, ja jos he kuuntelevat, hienoa. Jos he eivät kuuntele, en voi pakottaa heitä."

Capitolin poliisi viittasi Robishaw'n kommentteihin AFP:lle 8.3.2023 antamassaan lausunnossa ja lisäsi, että "mellakoitsijoita oli merkittävästi enemmän", mutta että Robishaw "yritti saada kaikki ulos istuntosalista".

Image
Yhdysvaltain Capitolin poliisi puhui silloisen presidentti Donald Trumpin kannattajille, mukaan lukien Jacob Chansleylle, Yhdysvaltain Capitolissa 6.1.2021 Washinton D.C.:ssä. ( AFP / Saul LOEB)

Kun Chansley tuomittiin 41 kuukauden vankeusrangaistukseen marraskuussa 2021, syyttäjä Kimberly Paschall muistutti, että Chansley oli julkaissut sosiaalisessa mediassa vihaisia viestejä, joissa vastustettiin "korruptoituneita poliitikkoja ja pettureita hallituksessa" paljon ennen tapahtumia 6.1. "Jos vastaaja olisi ollut rauhallinen, hän ei olisi täällä tänään", hän sanoi.

Chansley ilmaisi katumusta oikeudessa. "Kunnian miehet myöntävät, kun he ovat olleet väärässä. Olin väärässä, kun menin Capitoliin. Minulla ei ollut mitään puolustusta", hän sanoi. "En ole kapinallinen. En todellakaan ole kotimainen terroristi. Olen vain hyvä mies, joka rikkoi lakia", hän selitti.

Ennen tuomiota Chansleyn asianajaja Albert Watkins sanoi, että Chansleylla oli pitkään ollut diagnosoituja mielenterveyden ongelmia ja että hän oli sittemmin hylännyt QAnon-liikkeen.

Senaatin republikaanien johtaja kutsui Carlsonin raporttia "virheeksi"

Capitolin poliisin johtaja J. Thomas Manger tuomitsi Carlsonin 6.3. lähetetyn ohjelman sisäisessä muistiossa, jonka aitouden AFP on vahvistanut. "Eilen illalla mielipideohjelmassa esitettiin selostus, joka oli täynnä loukkaavia ja harhaanjohtavia päätelmiä hyökkäyksestä 6.1.", hän kirjoitti 7.3.2023. "Väite, että poliisimme auttoivat mellakoitsijoita ja toimivat 'oppaina', on epätosi syyte. Se törkeää ja epätotta."

"Ohjelma on poiminut sopivasti hiljaisemmat hetket tallenteistamme, joita on 41 000 tuntia Selostus ei anna mitään kontekstia kaaoksesta ja väkivallasta, jotka tapahtuivat ennen näitä vähemmän jännittyneitä hetkiä tai niiden aikana", hän lisäsi. Mellakoitsijoiden määrä pakotti poliisin käyttämään "de-eskalaatiotaktiikoita yrittäessään saada mellakoitsijat poistumaan rakennuksesta", hän kirjoitti.

Senaatin republikaanien johtaja Mitch McConnell sanoi Mangerin kirjeen perusteella, että Fox News oli tehnyt "virheen" esittäessään Capitolin valtauksen "tavalla, joka on täysin erilainen kuin poliisin johtaja Capitol Hillillä ajattelee". AFP otti yhteyttä Fox Newsiin, mutta kanava ei ollut vastannut pyyntöön tätä artikkelia julkaistaessa.

"Yli 140 poliisia loukkaantui 6.1. Olen sanonut tämän ennenkin: kuinka kukaan kehtaa vähätellä tai kieltää helvetin, jonka he kokivat?" Yhdysvaltain presidentti Joe Biden kirjoitti Twitterissä osoittaessaan tukensa Capitolin poliisille. "Toivon, että edustajainhuoneen republikaanit häpeävät sitä, mitä tehtiin lainvalvontamme heikentämiseksi."

Yhdysvaltain oikeusministeriön mukaan noin 1 000 henkilöä on pidätetty Capitolon valtaukseen liittyen, mukaan lukien 326 henkilöä, joita syytetään poliisien kimppuun hyökkäämisestä, heidän vastustamisestaan tai heidän toimintansa estämisestä.

Ei todisteita väitteille vaalivilpistä

Joissakin suomenkielisissä päivityksissä on linkki toiseen Carlsonin lähetykseen, jossa hän väittää, että vuoden 2020 Yhdysvaltain presidentinvaali järjestettiin epärehellisesti. Väitteet vaalivilpistä, kuten äänestyslipukkeiden keräämisestä ja ihmisten käyttämisestä "muuleina" äänestyslipukkeiden laittomaan keräämisen ja äänestyslaatikoihin viemiseen, ovat levinneet aina siitä asti, kun Trump hävisi vaalit. AFP on osoittanut vilppiväitteitä epätosiksi aiemmin. Yhdysvaltain kyber- ja infrastruktuuriturvallisuustoimisto sanoi marraskuussa 2020 antamassaan lausunnossa, että vaalit olivat "Yhdysvaltain historian turvatuimmat".

Fox Newsia kritisoitu Trumpin "valheiden" levittämisestä

Carlsonin väitteet esitettiin samaan aikaan, kun ääntenlaskukoneiden valmistaja Dominion Voting Systems on nostanut oikeusjutun Fox Newsia vastaan. Valmistaja hakee 1,6 miljardin dollarin korvausta, sillä se uskoo, että kanava syyllistyi kunnianloukkaukseen, kun se väitti ohjelmassaan, että valmistajan laitteita käytettiin tulosten vääristämiseen vuoden 2020 presidentinvaalissa, jonka Trump hävisi usealla alueella Yhdysvalloissa.

Julkisuuteen tulleet oikeusjutun aineiston valaehtoiset todistukset ja keskustelut Fox Newsin johtajien välillä osoittavat, että Fox Newsin omistaja Rupert Murdoch sekä useat Fox Newsin johtajat tuomitsivat yksityisesti Trumpin ja tämän kannattajien valheet varastetuista vaaleista mutta hyväksyivät niiden esittämisen.

Carlson on ollut yksi näkyvimmistä 6.1.2021 tapahtumiin liittyvien salaliittoteorioiden levittäjistä. Hän tuotti kolmiosaisen sarjan, joka esitettiin Fox-palvelussa ja jossa kongressin valtaus esitetään FBI:n ja "Antifa-aktivistien" järjestämänä operaationa, jonka tarkoituksena on lavastaa Trumpin kannattajat syyllisiksi.

AFP on julkaissut useita faktantarkistuksia Capitolin valtaukseen liittyen esimerkiksi täällä, täällä ja täällä.

Ehdota meille faktantarkistusta.

Ota yhteyttä